
Pelastuskoirat on koulutettu löytämään kadonneita ihmisiä niin metsästä kuin
raunioistakin. Useimmat ovat nähneet uutisissa pelastuskoirien työskentelevän
maanjäristysalueilla. Siellä ne voivat hajuaistillaan paikallistaa raunioihin
hautautuneet uhrit, jotka sitten kaivetaan esiin. Suomessa etsintätehtävät ovat
useimmiten vanhusten, lasten tai sairaiden etsimistä metsäalueilta.
Pelastuskoirat toimivat osana vapaaehtoista pelastuspalvelua, jossa on mukana
monia vapaaehtoisjärjestöjä: SPR, Martat, suunnistus- ja metsästysseuroja.
Göötti soveltuu hyvin pelastuskoiraksi hyvän hajuaistinsa, sitkeän työkoiran
luonteensa sekä ketteryytensä ansiosta. Huikan koulutuksen aloitin sen ollessa
pieni pentu, ja etsinnästä tulikin sen intohimo. Sen kanssa harjoittelimme sekä
raunioilla että metsissä, ja suoritimme pelastuskoirakokeet soveltuvuuskokeista
aina taidontarkastuskokeisiin saakka. Huikka on toiminut myös useissa
todellisissa etsinnöissä (kuva ylh. vasemmalla).
Myös Nakke on aloittanut pelastuskoiraharjoitukset jo pienenä. Sen kanssa
aloitimme jäljestämisestä, sitten otimme mukaan ilmavainuisen haun. Naken
etsintätyötä edesauttaa sen suuri ihmisrakkaus.
Suomessa on muutamia muitakin gööttejä pelastuskoirina. Ruotsissa virallisen
pelastuskoirakokeen suorittaneita gööttejä on kaksi, Krösaskogens Ditte sekä
Naken isä Grålötens Acke Ackspett (kuvassa ylh. oikealla ja alhaalla).
